July 25, 2017

ITSENSÄ YLIANALYSOIMINEN


Muistatteko muutamia vuosia sitten pinnalla olleen erityisherkkä ihminen- diagnoosin? Se oli lähestulkoon joka toisella ihmisellä, kun luki blogeja ja kirjoituksia. Erityisherkän ihmisen piirteitä olivat muun muassa syvät tunteet, emotiaalinen reagointi, äänien huono sietokyky, herkkyys kritiikille yms. Kun luin näitä tunnuspiirteitä silloin, niin kyllä, suuri osa osui itsellänikin kohdalle, mutta kieltäydyin diagnisoimasta itseäni erityisherkäksi. Omasta mielestäni se on hevonkukkua. 


On kummallista, että lähdetään analysoimaan tiettyjä luonteenpiirteitä ja laitetaan ne diagnoosiksi, hei tällainen mä olen, koska olen erityisherkkä. Niinkuin se olisi joku sairaus tai tila, eikä vaan, että jotkut ihmiset ovat erilaisia. Tottakai se varmasti auttaa hyväksymään itsensä enemmän, kun jollekin piirteelle löytyy selitys, mutta mielestäni se on aivan väärä lähestymistapa tehdä jostain täysin normaalista jotain epänormaalia. Ei enää saa olla sellainen kuin on, ilman, että sille saa jonkun selityksen. Sulla on tavallaan pakko olla joku diagnoosi, jos et esimerkiksi tykkää olla meluisissa paikoissa, jossa on paljon ihmisiä. 

Kyllä olen itsekin usein miettinyt onko mussa jotain vikaa, kun olen tällainen, mutta ajan kanssa olen oppinut, että jotkut tykkää äidistä ja jotkut tyttärestä. Ei sitä sen kummemmin tarvitse lähteä miettimään. 

Oli vaihe, jossa yliherkkyydestä oli trendikästä puhua, vähän kuin syömishäiriöstä (lähes kaikilla on ollut jonkunlainen) ja se menetti siinä vaiheessa aika paljon uskottavuutta, kun kaikki kokivat olevansa yliherkkiä.


Tuntuu muutenkin siltä, että nykyään kaikki tarvitsee ylianalysoida. Oli kyse mistä tahansa luonteenpiirteestä, kaikelle on löydettävä selitys. Piiloudutaan kummallisten diagnoosien taakse, eikä hyväksytä itseään sellaisena kuin on. Muutenkin on vaikea päästä ihmisen päähän ja esimerkiksi masennus on jo itsessään hankala todeta, sillä se voi olla jotain muutakin ja sitten vielä keksitään uusia, hulluja vaivoja, joiden olemassa oloa ei oikein voi millään todistaa. 

Ennen vanhaan riitti, kun sanoi "no se Pirjo nyt vaan on vähän tuollainen". 


Olen kyllä itsekin syyllistynyt itseni ylianalysoimiseen, monestikin. Olen halunnut selvittää omia kummallisuuksiani ja ymmärtää itseäni paremmin. Siitä ei loppujen lopuksi ollut juurikaan hyötyä ja olenkin sittemmin keskittynyt enemmän siihen, yksinkertaiseen tapaan elää, että olen tehnyt asioita joista pidän. Ei ole pääongelmat juuri sen jälkeen vaivanneet, kun olen keskittynyt niihin vähemmän. Tieto lisää tuskaa ja näin se on. Mitä enemmän yrittää keksiä selityksiä itselleen, sitä enemmän alkaa pää vaivata. 


Analysoimisen sijaan uskon, että on järkevämpi lähestyä asiaa paljon maanläheisemmin. Jos melu ärsyttää, ei kannata mennä meluiseen paikkaan selittämään, että on yliherkkä, parempi on kun välttää sellaisia paikkoja kokonaan. 



Tämän tekstin pointtina oli tosiaan se, että on turha lähteä keksimään syitä luonteenpiirteille, vaan hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Ei muille kannata lähteä selittämään miksi on tietynlainen, jos joku ei ymmärrä sinua, se ei johdu siitä, että sinussa on jotain vikaa, vaan siitä että te olette kaksi erilaista ihmistä, joiden luonteenpiirteet eivät vain yksinkertaisesti kohtaa. Mutta mikäli vahvasti uskoo olevansa erityisherkkä, en usko että sitä kannattaa sen kummemmin mainostaa. Itselleni tulee ainakin olo, että toinen haluaa vain olla jotenkin erityinen, varsinkin jos aiheesta puhuu taukoamatta. 


-V




No comments:

Post a Comment

Thank you for sharing your thoughts. I will answer asap :)