August 18, 2017

TURKU













What the fuck is happening in the world right now???!!
Breaks my heart to hear this happening first in Barcelona and then my old home town, Turku. 

August 15, 2017

ELOSSA



Moikka!

Hetki taas vierähtänyt viime kirjoituksesta. Näin ei pitänyt tapahtua, mutta eipä oikeastaan ole edes paha mieli siitä, mulla on ollut ihan liian paljon hauskaa tekemistä, etten ole edes jaksanut tietokonetta avata. Nytkin tosin makaan sängyllä, valmiina menemään nukkumaan, mutta päätin nopeasti kirjoittaa vähän kuulumisia kännykällä tänne. Eli pahoittelut jos on kirjoitusvirheitä, tällä on hiukan hankalampi kirjoittaa. 

Mulla on ollut töissä taas ihan super hauskaa! Ne ihmiset siellä ovat mahtavia! Tai ainakin omat, lähimmät työkaverit. Joka ikinen päivä saa nauraa vatsa kippuralla heidän jutuilleen. Olivat tehneet tänään mitalinkin mulle, kun olin  eilen huomannut työvirheen, haha. Eivät tahtoneet vanhemmat ukot uskoa, kun tyttö on ollut niin vähän aikaa vasta töissä, joten piti hakea vähän apuvoimia selittämään asia. Eipä paljoa tullut kiitosta sen jälkeen, lähinnä vaan vihaisia mulkaisuja, mutta sori vaan, säästin teiltä sen virjeen korjaamiseen kuluvan ajan :-D 

Meikä on nyt muuten ollut bulkilla, ja rankalla sellaisella. Tajusin vihdoin ettei se lihas kasva, jos kroppaa ei ruoki, joten menin ja tuplasin päivittäiset kalorit. Tällä hetkellä alas menee n. 2500 kcal/ päivä ja siinä on kyllä syömistä! Tiedän, että saattaa kuulostaa aika hurjalta tuo määrä, mutta mulla on sen verran aktiivinen työ, että pakko nostaa kalorit jos meinaa pysyä 500 plussalla joka päivä. Se on kuulemma sellainen hyvä plussa määrä, kauheasti enempää ei kannata, kun se vaan kertyy turhaksi rasvaksi ja sitä onkin sitten harvinaisen kurja lähteä tiputtamaan.

Näillä kaloreilla olisi tarkoitus olla vielä tämän kuun loppuun ja sitten alkaa hitaasti ja maltillisesti alkaa tiputtamaan kaloreita alaspäin. Haluan vähän kiristyä ennen meidän Kap Verden reissua.
 On muuten ollut ilo huomata miten lihas on lähtenyt ihan eri tavalla kasvuun, kun pitää huolen riittävästä ravinnosta ja siitä, että jokainen treeni on edellistä kovempi. Olen vetänyt itseni nyt joka treeneissä ihan piippuun ja se todella tuottaa tulosta! Plus on paljon mielekkäämpää mennä salille, kun tietää että kehittyy koko ajan. Ei melkein malttaisi edes pitää lepopäiviä.
Aerobista en ole tehnyt juuri ollenkaan jos Felixin ulkoilutusta ei lasketa, ehkä yksi pidempi lenkki viikossa. Sekin tulee muuttumaan ja otan jossain vaiheessa rauhalliset lenkit mukaan treeniohjelmaani. Sitten reissun jälkeen joulukuussa nostan taas kalorit ylös ja keskityn lihasten kasvattamiseen. Alkaa taas ne bikini fitness kisat meinaan kiinnostamaan enemmän ja enemmän...

P.s mun paino ei muuten ole varmaan 10 vuoteen ollut näin suuri. Haluaisin sanoa, että tuntuu edelleen hyvältä, mutta kyllähän se ahdistaa kun kaikki kiristää ja kroppa näyttää erilaiselta. Mutta kyllä se tästä! Kunhan oma silmä tottuu, niin uskon, että se epämukavuuskin lähtee. Onhan se kummallista kun on koko aikuisiän ollut laiha tai super laiha ja yhtäkkiä ei olekaan. Kyllä siinä housut kiristyy :-D


July 27, 2017

RUOKAVALIOHELVETTI


Kaikilla tuntuu nykyään olevan joku ruokavalio menossa. On maidotonta, gluteenitonta, vegaania, sokerintonta, paleota, vhh:ta yms yms. Kaikki välttelevät jotain. 
Olen itse ollut gluteeniton lähes 10 vuotta, se ei oikein sopinut mun vatsalle ja päätin silloin jättää sen kokonaan pois. Muuten syön kaikkea. Musta on kiva kyllä kokeilla erilaisia ruokavalioita ja katsoa mikä toimii itselleni parhaiten. Palaan kuitenkin aina sekaruokaan, siihen joka on itselleni helpoin ja parhaiten toimiva. Ruuan kanssa en jaksa ollenkaan säätää, haluan että ruoan tekeminen on helppoa ja se maistuu ihan hyvältä. Se riittää. Ja tietenkin se, että se on terveellistä!

Tällä hetkellä aion kasvattaa lihaksiani, joten aion myös syödä siten, että se tukee tätä hanketta. Harvemmin haluan syödä lisäravinteita, mutta nyt tilasin muutamia perusruokavalion tueksi. Haluan nimittäin maksimaalisen lihaskasvun, joten ajattelin, että voin kyllä hetken syödä muutamia lisäravinteita, se ei kuitenkaan jatku loppuelämää. On varmasti ihan normaalia haluta tarkkailla mitä suuhun laittaa, mutta missä vaiheessa mennään yli?


On hiukan hullua vältellä gluteenia tai maitotuotteita, jos siihen ei ole mitään oikeaa syytä. Uskotaan, kun tulee uutinen, että gluteeni lihottaa tai maidosta saa syövän ja sitten sitä vältellään siihen asti, että pannassa ovatkin hiilihydraatit ja että maitoa pitääkin juoda, jotta ei saa osteoporoosia. 
Kananmunista saa korkean kolesterolin, vaikka ei nyt kuitenkaan saa. Vältellään niitä normaaleja ruokia ja sitten syödään makeutusaineita ja lisäravinteita, sekä prosessoitua huttua, jota proteiinirahkaksi kutsutaan. Se on muuten kamalaa se. Maistuu ihan todella kuivalle sellaiset. Väitetään, että syödään terveellisesti, mutta korvataan oikea ruoka prosessoidulla. 

Tässä kamalassa tietoviidakossa ollaan ihan kokonaan unohdettu se tärkein, eli puhdas, terveellinen kotiruoka. Ei tarvitse kikkailla kaikenlaisten superfoodien kanssa. Ei joka aamua ole pakko aloittaa vihersmoothiella, jossa on spirulinaa ja enkelipölyä.
Joo, kyllä mä myönnän, että välillä itsellenikin tulee näitä vaiheita, kun innostun kaikesta mehiläispölystä tai raakasuklaasta, mutta se menee usein ohi, ennen kuin huomaakaan. 



Nykyään ollaan niin hukassa ruokavalion suhteen, ettei mitään rajaa. On liikaa vaihtoehtoja ja informaatio päivittyy niin nopeasti, ettei kukaan pysy mukana. Syömishäiriöisiä on enemmän kuin ikinä, enkä ihmettele miksi. Asiat on niin helppo vetää yli. Ja vaikka ruokavalioista puhutaan nyt enemmän kuin koskaan, niin silti ylipainoisuus vain lisääntyy ja lisääntyy. Kukaan ei oikein enää tiedä miten syödä. Ruoasta on muutenkin tullut hieman liian iso juttu ihmisten elämää. Ruoka on kuitenkin vain sitä varten, että ihminen pysyy elossa ja on terve. 
Mulle ruoka on pitkään ollut nautintoaine ja tapa palkita itseni. Pitkän päivän jälkeen haluan syödä jotain hyvää ja katsoa telkkaria. Se on myös lohdutusväline, kun on paha mieli, tulee parempi jos saa karkkia. Harvemmin se kylläs siihen mielialaan loppujen lopuksi vaikuttaa.
Nyt yritän päästä eroon tästä, haluan nähdä ruuan enemmän ruokana, ravintoaineena, mitä se on, kuin palkintona. 

Haluan olla terve ja vahva ja haluan neutraalimman suhteen ruokaan. On ihan ok välillä nauttia ruuasta, mutta paremmin toimisi jos palkitsisi itsensä vaikka kasvonaamiolla tai hieronnalla, kuin sillä suklaakakulla.


-V

July 25, 2017

ITSENSÄ YLIANALYSOIMINEN


Muistatteko muutamia vuosia sitten pinnalla olleen erityisherkkä ihminen- diagnoosin? Se oli lähestulkoon joka toisella ihmisellä, kun luki blogeja ja kirjoituksia. Erityisherkän ihmisen piirteitä olivat muun muassa syvät tunteet, emotiaalinen reagointi, äänien huono sietokyky, herkkyys kritiikille yms. Kun luin näitä tunnuspiirteitä silloin, niin kyllä, suuri osa osui itsellänikin kohdalle, mutta kieltäydyin diagnisoimasta itseäni erityisherkäksi. Omasta mielestäni se on hevonkukkua. 


On kummallista, että lähdetään analysoimaan tiettyjä luonteenpiirteitä ja laitetaan ne diagnoosiksi, hei tällainen mä olen, koska olen erityisherkkä. Niinkuin se olisi joku sairaus tai tila, eikä vaan, että jotkut ihmiset ovat erilaisia. Tottakai se varmasti auttaa hyväksymään itsensä enemmän, kun jollekin piirteelle löytyy selitys, mutta mielestäni se on aivan väärä lähestymistapa tehdä jostain täysin normaalista jotain epänormaalia. Ei enää saa olla sellainen kuin on, ilman, että sille saa jonkun selityksen. Sulla on tavallaan pakko olla joku diagnoosi, jos et esimerkiksi tykkää olla meluisissa paikoissa, jossa on paljon ihmisiä. 

Kyllä olen itsekin usein miettinyt onko mussa jotain vikaa, kun olen tällainen, mutta ajan kanssa olen oppinut, että jotkut tykkää äidistä ja jotkut tyttärestä. Ei sitä sen kummemmin tarvitse lähteä miettimään. 

Oli vaihe, jossa yliherkkyydestä oli trendikästä puhua, vähän kuin syömishäiriöstä (lähes kaikilla on ollut jonkunlainen) ja se menetti siinä vaiheessa aika paljon uskottavuutta, kun kaikki kokivat olevansa yliherkkiä.


Tuntuu muutenkin siltä, että nykyään kaikki tarvitsee ylianalysoida. Oli kyse mistä tahansa luonteenpiirteestä, kaikelle on löydettävä selitys. Piiloudutaan kummallisten diagnoosien taakse, eikä hyväksytä itseään sellaisena kuin on. Muutenkin on vaikea päästä ihmisen päähän ja esimerkiksi masennus on jo itsessään hankala todeta, sillä se voi olla jotain muutakin ja sitten vielä keksitään uusia, hulluja vaivoja, joiden olemassa oloa ei oikein voi millään todistaa. 

Ennen vanhaan riitti, kun sanoi "no se Pirjo nyt vaan on vähän tuollainen". 


Olen kyllä itsekin syyllistynyt itseni ylianalysoimiseen, monestikin. Olen halunnut selvittää omia kummallisuuksiani ja ymmärtää itseäni paremmin. Siitä ei loppujen lopuksi ollut juurikaan hyötyä ja olenkin sittemmin keskittynyt enemmän siihen, yksinkertaiseen tapaan elää, että olen tehnyt asioita joista pidän. Ei ole pääongelmat juuri sen jälkeen vaivanneet, kun olen keskittynyt niihin vähemmän. Tieto lisää tuskaa ja näin se on. Mitä enemmän yrittää keksiä selityksiä itselleen, sitä enemmän alkaa pää vaivata. 


Analysoimisen sijaan uskon, että on järkevämpi lähestyä asiaa paljon maanläheisemmin. Jos melu ärsyttää, ei kannata mennä meluiseen paikkaan selittämään, että on yliherkkä, parempi on kun välttää sellaisia paikkoja kokonaan. 



Tämän tekstin pointtina oli tosiaan se, että on turha lähteä keksimään syitä luonteenpiirteille, vaan hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Ei muille kannata lähteä selittämään miksi on tietynlainen, jos joku ei ymmärrä sinua, se ei johdu siitä, että sinussa on jotain vikaa, vaan siitä että te olette kaksi erilaista ihmistä, joiden luonteenpiirteet eivät vain yksinkertaisesti kohtaa. Mutta mikäli vahvasti uskoo olevansa erityisherkkä, en usko että sitä kannattaa sen kummemmin mainostaa. Itselleni tulee ainakin olo, että toinen haluaa vain olla jotenkin erityinen, varsinkin jos aiheesta puhuu taukoamatta. 


-V




July 23, 2017

YKSIN, MUTTA EI YKSINÄINEN


Mulla ei ole koskaan ollut kovin paljon ystäviä.
 On ollut tuttuja ja kavereita, mutta oikeiden ystävien hankkiminen on aina ollut mulle hankalaa. Tai oikeastaan ystävyyssuhteen luominen on aina ollut aika helppoa, mutta sen ylläpitäminen on sitten toinen juttu. Tämä menee ihan täysin mun piikkiin, sillä olen super huono pitämään yhteyttä, se on vain jotenkin raskasta näppäillä luuria jatkuvasti, mun mielestä sen pitäisi mennä niin, että sovitaan milloin nähdään ja sitten jutellaan. 
Puhelimessa puhuminen on oikeasti se viimeisin asia mitä haluan tehdä, se on jotenkin todella epämukavaa mulle, on aina ollut. Enkä oikein edes tiedä miksi. Harvemmin kuitenkaan vastaan puhelimeen, jos joku soittaa, tarvitsen nimittäin täyden rauhan, jos aion puhelimessa puhua. Tämä osaltaan todella vaikeuttaa sitä yhteydenpitoa muihin. Mieluummin olisin vaikka yhteydessä kirjeillä :-D Ei olisi niin kiire vastata, eikä puhelin ahdistelisi koko ajan piippaamalla. 



Helsinkiin muuton jälkeen sosiaalinen elämäni kuihtui kasaan lähes kokonaan. Se on oikeastaan yllättävän vähän haitannut mua. En ole oikein koskaan kipuillut sitä, ettei mulla ole kovin laajaa ystäväpiiriä, sillä viihdyn todella hyvin yksikseni. Mulla ei oikeastaan koskaan ole tylsää, sillä keksin kaikenlaisia projekteja ja pientä tekemistä. Siksi onkin tavallaan kiva, että saan täällä täysin keskittyä itseeni ja omaa aikaa on paljon. Olen sellainen ihminen, että jos en saa sitä omaa aikaa tarpeeksi, ahdistun ihan suunnattomasti. Se tuntuu kuin ahdistettaisiin nurkkaan. Mä lataan itseäni yksin, en muiden seurassa. Saan energiaa siitä, että saan olla ihan yksikseni ja toisin kuin extrovertti, muut ihmiset enemmänkin kuluttavat mun energiaa kuin antavat sitä.
Toki tässäkin on poikkeuksia, mulla on muutamia ihmisiä, täälläkin, joiden seura on aina tervetullutta ja joista saa paljon sitä hyvää energiaa.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisin sisäänpäin kääntynyt tai ujo, en ole ollenkaan sellainen. Tykkään jutella ihmisten kanssa ja suurimmilta osin pidän ihmisistä. Mutta tarvitsen vain paljon sitä omaa aikaa.


Joskus, harvekseltaan, mulle tulee olo, että pitäisi olla menevämpi ja sosiaalisempi, mutta se ei lähes koskaan johdu siitä, että olisin yksinäinen tai tylsistynyt, vaan enemmänkin siitä, että se tuntuu asialta, jonka pitäisi olla itsestään selvä. Että haluaa viettää aikaa ihmisten kanssa. Se tuntuu vähän painostukselta, että aina pitää olla todella sosiaalinen ja menossa. Nuorempana menin, koska pelkäsin jatkuvasti missaavani jotain tärkeää jos jään kotiin. Jopa 38℃ kuumeessa lähdin meidän tupareiden jälkeen baariin. 
Mutta koskaan mitään ei tapahtunut, tai ei ainakaan mitään sellaista, minkä missaaminen olisi oikeasti harmittanut. 
Mitä enemmän muu maailma "amerikkalaistuu" sitä enemmän odotetaan sitä tiettyä sosiaalisuutta ja ulospäinsuuntautumista. On oltava jotenkin hieman kummallinen, jos oikeasti haluaa olla vain kotona, omassa rauhassa.

Olen nyt siinä tilanteessa, että haluan keskittyä itseeni, tehdä juuri niitä asioita, jotka tekevät itseni onnelliseksi ja joista nautin. Siihen tarvitsen tietyn yksinäisyyden, jotta voin keskittyä. Saattaa kuulostaa hiukan surulliselta jonkun mielestä, mutta ei se ole sitä. Ainakaan itselleni. 


Toiset nauttivat jatkuvasta hälinästä ja huomion keskipisteenä olemisesta enemmän, toiset vähemmän. Kumpikaan ei ole väärä tapa olla ja elää, ihmiset vain ovat erilaisia tässä asiassa. Jotkut tarvitsevat paljon ihmisiä ympärilleen, jotkut taas pärjäävät vähemmällä. Usein tuntuu kuitenkin siltä, että ne, joilla on paljon ihmisiä ympärillä, tuntevat he olonsa yksinäisemmäksi. En tiedä johtuuko se siitä, että ei oikein osata olla yksin vai siitä, ettei silloin oikeasti ole läheinen kenenkään kanssa, on vain paljon tuttuja ympärillä, mutta ei ehkä sellaisia ihmisiä joille voi uskoutua ja jotka tuntevat sinut todella hyvin. 

Sitä elämä mulle oli Turussa. Tunsin jatkuvaa, syvää yksinäisyyttä aina kun olin yksin, vaikka oli enemmän ihmisiä, joille soittaa. Se oli aika musertava tunne. Sellainen, että olin koko maailmassa ihan yksin, eikä kukaan oikein tuntunut ymmärtävän minua. Sitä tunnetta ei nimittäin ole pitkään aikaan enää ollut. Ja se jos mikä on  ollut todella helpottavaa huomata. En tiedä millainen oloni olisi nyt, jos olisin jäänyt Turkuun, mutta en usko, että mikään olisi muuttunut. Jotenkin ne kaikki (typerät) valittanut mitä siellä tein, ovat jääneet sinne. Tuntuu kuin olisin saanut mahdollisuuden aloittaa kaiken alusta. En kuitenkaan voi valehdella, mulla on usein ikävä ystäviä ja perhettä, mutta sekin on muuttanut muotoaan, tiedän, että he ovat siellä, jos tarvitsen heitä. 

Ja vaikka täällä ei tosiaan sitä sosiaalista elämää ole niin paljon, niin se ei haittaa, sillä mulla on ihana mies täällä kotona, joka jaksaa ymmärtää ja tukea ja joka tuntee mut paremmin kuin kukaan muu. Hän saa mut hyvälle tuulelle ja meistä on muodostunut hyvä ja vahva tiimi, ollaan ottamassa kiinni, jos toinen putoaa. En oikein tiedä mitä tekisin ilman häntä. Hän on mun kallio, paras ystävä, joka mulla on koskaan ollut. 


-V



July 21, 2017

"SÄ OLET MUUTTUNUT"


"Sä olet muuttunut"- lauseen
 kuulee harvemmin positiivisessa mielessä. Yleensä aina tuohon huomautukseen liittyy jotain katkeruutta, ehkä jopa pelkoa. Ymmärtäähän sen. Kun joku esimerkiksi käy läpi ison elämänmuutoksen, tapahtuu ihmisessä itsessäänkin usein jokin muutos. Läheisten voi olla vaikea hyväksyä muuttunutta ihmistä, sillä se voi tavallaan tuntua petokselta, miten joku tuttu onkin yhtäkkiä melkein kuin eri ihminen, eri kuin se, josta on pitänyt ja johon on juuri sen takia alunperin tutustunutkin. 

Toinen, minkä takia ihminen voi muuttua, on itseluottamuksen kasvu. Siitä varsinkaan ei pidetä ja se otetaan helposti ylimielisyytenä ja että henkilö luulisi olevansa muita ylempänä.


Mä tiedostan, että olen muuttunut. Todella paljonkin. En oikein enää tunnista itseäni muutaman vuoden takaa ja ne valinnat joita olen silloin tehnyt, en tekisi enää uudestaan, vaikka ne ehkä silloin tuntuivatkin oikeilta ratkaisuilta. Ne valinnat ovat tosin kasvattaneet mua ihmisenä todella paljon, enkä usko, että ilman niitä voisin tuntea oloni yhtä varmaksi ja hyväksi kuin nyt. Ne ovat nimittäin vaatineet älyttömän paljon itsetutkiskelua ja ovat omalta osaltaan opettaneet mulle niin paljon itsestäni.

Suurin muutos itseluottamukseeni taisi kuitenkin tapahtua, kun muutimme Helsinkiin. Tai oikeastaan yksi ja puoli vuotta muuton jälkeen, mutta uskon, että siitä päivästä se alkoi, kun heräsin ensimmäiseen aamuun uudessa kodissa, uudella paikkakunnalla. Alun tahmeuden jälkeen kävi selväksi, että minähän muuten pärjään täällä ja olen jopa alkanut rakastaa täällä asumista. Siinäkin määrin, etten ole vielä ainakaan vähään aikaan muuttamassa mihinkään muualle.



Turussa suurin ongelmani oli se, että tavallaan piilouduin ystävieni taakse. Ei oikein tarvinnut olla oma itsensä, kun aina oli kännissä ja seurassa, jossa mentiin ja sählättiin. Se oli hauskaa siihen aikaan, mutta jälkikäteen mietittynä, kaikki ne asiat mitä tein, tein koska en rakastanut itseäni. Ei ihminen toista samoja virheitä uudestaan ja uudestaan jos on vähänkin oman tunnon arvoa. Mulla ei oikein ollut. Ja vaikka kaikki olikin siihen aikaan jännää ja kaikki ne kuuluvat nuoruuteen, oli kova shokki, kun se yhtäkkiä vietiin pois, kun muutin Helsinkiin ja jouduin oikeasti miettimään kuka olen. Ja tavallaan juuri siksi halusinkin muuttaa, idea tuli minulta ensin. Halusin jotain muuta. Vaikka tuttu ja turvallinen olikin hyvästä, tuntui että muut menivät eteenpäin ja minä vain pyörin paikallani.

Mutta miksi sitten muuttuminen otetaan niin pahalla? Oli kyse henkisestä tai suuresta ulkoisesta muutoksesta, niin ihmiset tuntuvat suhtauvan todella nihkeästi niihin. Esimerkiksi, jos joku vaikeasti ylipainoinen päättää pudottaa painoaan. Aluksi kannustetaan ja ollaan mukana. Sitten kun painoa putoaa ja homma menee vakavammaksi, alkavat ystävätkin kaikota. Luin juuri sellaisesta tytöstä tarinan, joka ei ollutkaan enää se iloinen bilehile, vaan hän halusi oikeasti keskittyä omaaan terveyteensä ja siinä samassa lähti moni ihminen, koska hän muuttui. Ymmärrän, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja se saattaa olla viimeinen naula arkkuun ystävyyden suhteen, mutta luultavasti se suhde olisi loppunut kuitenkin joskus. Tuskin todelliset ystävät olisivat niin helposti karkoitettavissa. Voihan sitä nähdä muutenkin kuin bileissä.



Kuten jo aikaisemmin totesin, kyse voi olla pelosta ja pettymyksestä. Miksei hän voi olla samanlainen, kuin ennen? Miksi hänen piti muuttua? 
Omasta mielestäni muutos on kuitenkin tärkeä osa ihmiselämää. Se on osa prosessia. Et voi millään päästä eteenpäin, jos et muutu. Koska muuttuminen on tavallaan mukautumista. Mukaudutaan siihen elämäntilanteeseen, joka on sillä hetkellä. Mutta jos elämäntilanne ei koskaan muutu mitenkään, ei ihminenkään muutu. 

Mun itseluottamus on kasvanut huimasti viime vuosina, eniten tänä vuonna. Juuri siksi, että olen ottanut riskejä,  mennyt siihen suuntaan, mikä tuntuu hyvältä, vaikka se ei olekaan se turvallisin tai järkevin vaihtoehto ja se on todella tuonut elämääni niin monta hyvää asiaa. 



Muutosta ei siis kannata pelätä, vaan ottaa vastaan kaikki mitä se tarjoaa. Olin itsekin peloissani ja hämmentynyt, kun tajusin että alan muuttua itsekseni, mutta nyt tuntuu hyvältä. Tällainen olen, joko kelpaan tai en, mutta ainakin nyt itse tiedän :-)


July 18, 2017

HAPPY LIFE IN THE COUNTRYSIDE
















Ihana viikonloppu takana. Jätän tämän tällä kertaa näihin kuviin ja palaan paremmalla ajalla kertomaan lisää. Tulin kotiin vasta kahdentoista jälkeen ja olen siitä asti katsonut kuvia ja käsitellyt ne sopivaan muotoon. Nyt aion mennä nukkumaan, että jaksan aamulla herätä edes jotenkin järkevään aikaan ja siivota kämpän valmiiksi, kun mieheni tulee kotiin. Mulla on ollut ihan kamala ikävä häntä koko ajan, enkä jaksaisi odottaa huomista ( tätä päivää siis), enkä ikinä enää päästä häntä lähtemään, haha! 


___________________________

I have had a wonderful weekend! I will leave this post with these pictures and come back to write when I have more time. I just came back home a few hours ago, after midnight and since then I have been looking at this photos and editing them a tiny bit (adding light etc). Now I am about to go to bed, so I can wake up at a sensible hour tomorrow morning so I have time to clean the apartment before my man comes home. I have been missing him so bad this whole time, so I can´t wait until he is home and then I will never let him leave again, haha!


-V

July 16, 2017

CHILL FRIDAY NIGHT


















Moikka!

Tulin juuri salilta, tein oikein kunnon tappo-jalkatreenin. Alunperin tarkoitus oli ottaa kevyesti, mutta kun pääsin salille, se oli menoa. Nyt itseasiassa päätin, että alan kasvattaa lihasta oikein olan takaa, eli loppuvuosi tulee pitämään sisällään paljon rankkoja treenejä ja sitäkin enemmän ruokaa. Marraskuussa aion vetää pienen "dieetin", sillä joulukuussa on edessä reissu Kap Verdeen (jee!) ja haluan olla siellä vähän kireämmässä kunnossa. 
Tällä hetkelle en tee mitään aerobista treeniä, muuta kuin Felixin lenkit tietysti, sillä haluan maksimoida lihasten kasvun. Aion raportoida kehittymistä tännekin, otin eilen kuvat lähtötilanteesta ja täytyy sanoa, että hommaa on aika paljon! Tarkoitus on tosiaan kasvaa oikein kunnolla, mutta ennen kaikkea saada voimaa ja kestävyyttä. 

Mun viikonloppu on mennyt todella kivasti. Perjantai otin todella rennosti, istuin parvekkeella, luin kirjaa ja join hiukan viiniä. Söin pizzaa ja katsoin elokuvaa. 
Mä olen niin uskomattoman tyytyväinen tuohon parvekkeeseen, ettei mitään rajaa. Haluan vaan olla siellä jatkuvasti. Se on vielä pahasti kesken, mutta näyttää jo kuitenkin aika valmiilta. Tai siis ei välttämättä huomaisi, että se on kesken. Siinä on vaan jotain kun pääsee itse tekemään, saa sellaista nautintoa, kun se on vihdoin valmis ja näyttää juuri sellaiselta, kuin sen halusikin näyttävän. Mä olen siinä mielessä hankala ihminen, että jos saan päähäni jonkun vision, sen on pakko olla juuri sellainen ja mikään muu ei kelpaa. Niin kävi, kun järjestin siskolleni vauvajuhlia. Mulla oli todella selkeä kuva siitä, mitä halusin ja sain itseni ihan hermoromahduksen partaalle projektin edetessä. En ihan päässyt siihen, mitä olin kaavaillut, mutta siskoni oli todella tyytyväinen ja se oli pääasia :-)

Lauantaina siivoilin vähän, nukuin kevyet neljän tunnin päikkärit ja menin illalla vielä salille antamaan itselleni selkäsaunan. Nyt aion mennä suihkuun, meikata, syödä ja suunnata auton puskurin kohti Varsinais-Suomea. Menen siskoni luokse viettämään aikaa hänen ja pienen kummipoikani kanssa

Nyt on pakko mennä!

-V